TVT 4

UUDET VAARAT LÄHESTYVÄT?

Nykyaikana on syntynyt uusi vaaratekijä kasvatukselle ja se on internet. Netissä on paljon huijareita, paljon materiaalia joka voi vahingoittaa ”pienen herkkää sielua”, näin kauniisti sanottuna. Kuitenkin tämän vahingoittavan materiaalin joukossa on myös materiaalia, mitä välttämättä ei tunnista vaaralliseksi. Kuten kaikessa teollisuudessa, myös netissä vallitsevat tekijänoikeudet kaikissa kuvissa. Päivänä jolloin lähes kaikilla on mahdollisuus julkaista omia teoksiaan netissä, on riski rikkoa tekijänoikeuksia. Erityisesti lapsi ei välttämättä ymmärrä tekijänoikeusasioita, joten kynnys lainata tekijänoikeuden alaista materiaalia on pieni. Lasta voi houkuttaa ottaa omaan blogiin, sivulleen tai jonnekkin omaan julkaisuun vaikkapa jonkin kivan animaation internetistä. Kuitenkin tämä laiton lainaaminen voi tulla kukkarolle kalliiksi.

Kuinka lasta voi suojella netin vaaroilta? Tekijänoikeuksista pitää puhua lasten kanssa ja tehdä selväksi, mitä netistä saa ottaa ja mitä ei. Meillä käytiin näitä asioita paljon koulussa lävitse ala-asteella, mutta suurta haittaa ei ollut, koska olimme kokoajan koulun valvonnan alaisina. Kotona ei vielä sivuja osattu tehdä, koska kotisivutilaa oli vaikeampi hankkia. Vaaralliselta materiaalilta voi olla sitten jo vaikeampi suojella lasta. Alkaahan jo nimittäin BB:kin olemaan pelkkää pornoa. Kuitenkin rajoituksia voi laittaa selaimeen, minkä tyyppisillä sivuilla ei voi käydä ja jakaa sallitut sivut tiettyyn genreen. Loppujen lopuksi kuitenkin vanhemman opastus on tässäkin kaikkein tärkeintä.

Avainsanat: , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: