Kuinka voidaan suunnitella liikuntatunti?

Poissaolotehtävä

 

Tuntisuunnittelu on tärkeää, koska silloin aika käytetään hyvin hyväksi ja tunnista löytyy jokin tietty tavoite, ainakin pitäisi löytyä. On paljon helpompi lähteä myös soveltamaan ja joustaa, mikäli meillä on pohjalla tietoa, mitä teemme tai olemme tehneet varasuunnitelman. Kuitenkin liian tarkka suunnitelman noudattaminen, voi tehdä liikuntatuokiosta kaavamaista ja epämukavaa liikkujan kannalta katsottuna. Tuokiossa pitää käyttää pelisilmää, elää ryhmän mukana, olla joustava ja varautua yllätyksiin, etenkin tuntemattoman kanssa. Liikuntahetkeä pitää osata tarpeen tullen muuttamaan, mikäli se ei toimi, sillä ei päästä haluamiin tavoitteisiin tai kaikki eivät pysty osallistumaan siihen.

Liikunnan suunnittelemisen voi jakaa tunti-, viikko-, jakso- ja vuosisuunnitelmaan.

Tuntisuunnitelma sisältää (kaikkea ei tarvitse sisältää)

–          Liikuntatuokion tavoitteet

  • kognitiivisen
  • sosio-motorinen
  • fysikaaliset

–          Tehtävät

–          Tehtäväkohtaiset tavoitteet

–          Ajan ja ajankäytön

–          Ryhmän koon, iän ja erityistarpeet

–           Välineet

–          Tauot

–          Backup-plan

–          Paikan

–          Turvallisuuden

Lisäksi tulee huomioida liikuntapaikka, mitä siellä voi tehdä, mitä siellä ei voi tehdä. Tämä siis tarkoittaa niin turvallisuudeltaan kuin varustukseltaan. Tämän lisäksi tulee selvittää mitä välineitä on käytössä, mistä niitä saadaan ja miten ne toimivat vai pitääkö tuoda omat välineet. Lisäksi on hyvä ottaa tuntemattomasta paikasta ennakkoon selvää, esimerkiksi mistä tulevat valot tai mistä saa avaimen paikalle.

Liikunnanohjauksessa on hyvä selittää ja näyttää mitä tehdään. Sen jälkeen pitää vielä ohjattavien päästä kokeilemaan sitä. Näin huomioidaan kaikki kolme oppimistapaa (auditiivinen, visuaalinen ja kinesteettinen). Ohjeiden antoa kannattaa muutenkin miettiä. Ohjeet pitää antaa selkeästi ja tarpeeksi ytimekkäästi ja lyhyesti, yksinkertaisuus on kaunista. Kannattaa ottaa myös joku tietty tyyli, vaikka että mennään kaikki istumaan kun annetaan ohjeet (erityisesti lasten kanssa). Näin ohjattavat tietävät rauhoittua ja kuunnella sääntöjä.

Tämän lisäksi on vielä hyvä tarkastella, millä tavalla itse opettaa. Aina ei ole tarvetta opettaa komentotyylillä, vaan välillä voidaan heittää palloa myös ohjattaville. Lasten kanssa tämä voi olla hankalaa, mutta välillä voidaan laittaa lapset suunnittelemaan oma liikuntatuntinsa, tai edes yhden leikkinsä, näin saadaan lapsen oma mielikuvitus töihin ja se voi antaa uusia vinkkejä myös ohjaajalle. Sekaryhmissä voidaan kokeilla eriytyvää opetustyyliä, jossa on tason mukaisia tehtäviä jokaiselle.

Viikkosuunnitelma sisältää

–          Viikon painopisteet ja tavoitteet

–          Rytmitys

–          Jakaa liikuntatuokiot viikkotasolla järkevään järjestykseen, jotta kehitystä tapahtuisi mahdollisimman tehokkaasti

–          Liikuntatuokiot

–          Ajat, ryhmät, paikat

Jaksosuunnitelma sisältää

–          Jaksosuunnitelma jakaa taas viikkosuunnitelmat tehokkaimpaan järjestykseen, jotta kehitys olisi paras mahdollinen

–          Sisältää jaksokohtaiset tavoitteet

–          Huomioi mahdolliset erityistilaisuudet milloin liikuntapaikka on esimerkiksi kiinni

Vuosisuunnitelma

–          On taas laajempi käsite

–          On tärkein suunnitelma

  • (mikäli ryhmä on mukana pidemmän aikaa)

–          Jakaa vuoden jaksoihin ja tekee niihin omat tavoitteet

–          Sisältää:

  • vuosikohtaiset tavoitteet ja miten niihin päästään
  • Mitä tullaan tekemään, yleisellä tasolla
  • huomioi ryhmän ja sen tavoitteet
  • toimintasuunnitelman
    • miten kehitetään
    • palaverit
    • testit
    • ym.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: