Heittäminen ja kiinniotto, 3-4-vuotiaat

Liikuntaleikkikoulu 3-4-vuotiaat
Kaksi ohjaajaa
Aihe: Pallonheitto ja kiinniotto
Kesto: 30min
Ryhmän koko: 8-14

–          Jaetaan lapsille nimilaput, jotka laitetaan rintaan

–          Alussa lapsilla vapaata toimintaa

–          Apuvälineinä paikkamerkit

  • Alussa niistä tehty rinki
    • lapset löytävät oman paikkansa merkkien avulla
    • ohjaajat mukana aloitusringissä
      • ohjaajat vastakkain
  • Pallon kierrätys ringissä, kun pallo kohdalla sanotaan oma nimi
    • palloa vieritetään ringissä toiselta toiselle
      • pallon vieritys ja kiinniotto
    • Jos lapsi ei osallistu aikuinen ottaa kontaktin lapseen
      • lapselle annetaan aikaa
        • oma vanhempi voi tulla avuksi
    • Pallon ”kaappaaminen motivoi”

–          Hedelmäkorileikki

  • Häntäpallot
  • pussiin käärittyä sanomalehteä (valkoinen ja keltainen pussi), pussi solmuttu ja kaula jätetty hännäksi
    • levitetään pussi lattialle ja lapset saavat heittää palloa ympäri saloa (palloja n.30kpl)
      • heittäminen motivoi
      • heitot pääasiassa sivulta ja alhaalta
  • laitetaan seinän viereen korit, joihin toiseen tulevat valkoiset pussit ja toiseen keltaiset
    • korit voidaan merkitä laittamalla vanne ympärille
    • käsittelytaidot

–          Kaikki kerättyä istutaan alas ja kysytään lapsilta, mitä hedelmiä pussit olisivat voineet olla

–          Vapaa toiminta

  • Lapset ottavat häntäpallot ja keksivät niille eri käyttötarkoituksia.
    • jaetaan pussit kun lapset istuvat
      • liikkeelle lähdetään vasta yhtäaikaa
      • tutustuminen
        • muilta oppiminen
  • sillä aikaa ohjaajat jakavat paikkamerkkejä keskirinkiin

–          Jos känkkäränkkä tulee jollekin toinen irtautuu huolehtimaan

–          Pallon heittäminen

  • Ollaan oman paikkamerkin päälle
    • heitetään häntäpallo ringin ulkopuolelle – haetaan pallo – takaisin omalle paikalle
  • Yläkautta heittämisen opastus (näyttö)
  • Muutetaan leikkiä, että heitetään ottamalla pallosta kiinni
    • pallon hakeminen muuttuu siten, että lapsi hakee usein pallon ottamalla pallo osasta kiinni
  • Yritetään heittää pallo yläkautta mahdollisimman ylös

–          Toinen ohjaaja laittaa sillä aikaa kun toinen ”hallitsee” ryhmää kaksi salipenkkiä salin päähän pitkittäin.

–          Ryhmä kokoon

  • jaetaan porukka kahteen

–          Oma puoli puhtaaksi (tärkeää selkeät ohjeet!!) (Palloja max 10/puoli)

  • toisella puolelle penkkejä puolet lapsista ja häntäpalloista, toiselle toiset
  • Tarkoituksena saada mahdollisimman monta palloa toisen puolelle, pidetään oma alue ”puhtaana”
  • Palloja saa heittää vain yksi kerrallaan
    • laitetaan mukaan myös pehmopalloja
  • Leikki syttyy hitaasti, osa hämmentyy
    • liikaa palloja

–          Pallojen keräys

  • tuodaan oikeaan paikkaan oikeat pallot

–          Paikkamerkkien palauttaminen / nimilappujen palauttaminen (nimilaput olivat rinnassa tuokion ajan)

 

–          Nuoren Suomen ohjaajat

–          Lasten välillä vuorovaikutusta vähän

–          Yksilöllistä ohjausta/avustusta vähän

–          Erilainen väline ja heittäminen motivoivat

–          Kiinniottamista ei (juuri) ollenkaan

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: