Väinämöisen matka – Kalevala-aiheinen lautapeli

Lasten Kalevalan pohjalta rakennettu Kalevalaa opettava lautapeli. Peli soveltuu yli 4 vuotiaille. Itse luin pelin ohjeet vielä nauhalle, josta osittain johtuu pelin numerointi. Näin lapset, jotka eivät osaa lukea pystyvät myös pelaamaan peliä. Ainakin pojat innostuivat meillä pelistä. Pelin tekijältä voi kysyä lisää😀 -S.Ranta

Väinämöisen matka
– Kaikki pelaajat ovat Väinämöisiä
– Peliä voidaan pelata 2-4 pelaajan kanssa. Pelissä kortit ovat väärinpäin ja sekaisin. Etenemisen kannalta tärkeitä kortteja ovat ensimmäisessä peliruudussa Kotka, toisessa peliruudussa Kuusi, kolmannessa peliruudussa Kolme korttia, erityisesti taikasanat, neljännessä ruudussa Hyökyaalto
Kaikkien pelaajien pitää käydä kaikissa näissä ruuduissa, jotta voi edetä. Mikäli haluttu tehtävä löytyy, jää tämä kortti kaikkien nähtäville. Kaikkien muidenkin pelaajien tulee kulkea tämän ruudun kautta.
– Pelissä liikutaan viivoja pitkin. Peliä voi nopeuttaa siten, että ruutujen kohdalla saa pysähtyä.
– Peli etenee vasemmasta alakulmasta ylös, oikealle ja alas. Kohdissa, joissa on numerot tulee jokin selitys ja pitää pysähtyä.
– Voittajapelaaja on se, joka riisuu Louhelta viimeisen osan irti.

1 Pelin aloitus
Sotka
Sotka muni seitsemän munaa, josta kuusi oli kultaista ja yksi oli rautainen. Sotka hautoi munia niin, että munat muuttuivat tulikuumiksi. Sotkaa kantanut Ilmatar säikähti kuumia munia ja tiputti vahingossa ne. Kuusi kultaista munaa tippuivat syvään mereen, mutta seitsemäs kuoriutui tippuessaan rannalle.
Maailman luominen
Rautaisen munan yläpuoli muuttui taivaan kanneksi
Alapuoli laskeutui kuivaksi mantereeksi
Valkuainen kiipesi auringoksi taivaalle
Keltuaisesta tuli kuu
Murusista tuli tuikkivia tähtiä

Ilmatarin toive
Olisipa minulla poika, toivoa Ilmatar
Merestä nousi sateenkaari, jonka päässä oli suuri punainen portti. Portista loiskahti veteen pieni poika, jolle Ilmatar antoi nimekseen Väinämöinen
Näin syntyi Väinämöinen ja alkaa hänen seikkailunsa

Ensimmäinen alue (Nelikulmion muotoisen palikat)
2 Joukahainen
Joutuu painimaan  Joukahaisen kanssa kunnes saa 4 tai isomman. Joukahainen lähti taistelemaan Väinämöisen kanssa.
Mikäli noppa jää lukuihin 1-3 Joukahaisen laulu saa Väinämöisen jäämään paikalleen
Mikäli nopan luvut osoittaa 4-6, Joukahainen hermostuu, kun Väinämöinen on taitavampi kuin hän. Joukahainen käy Väinämöisen kimppuun, mutta Väinämöinen käyttää apuna taikojaan ja puhaltaa Joukahaisen pilvien tasalle.

4 Aino
Väinämöinen rakastuu
, mutta Aino ei halua Väinämöisen vaimoksi vaan lähtee karkuun. Surullisena joudut odottamaan yhden vuoron.
5 Kotka
Joukahainen ampuu varsijousellaan Väinämöistä. Väinämöinen joutuu veden varaan, mutta saa apua kuitenkin suurelta kotkalta, joka kuljettaa hänet Louhin luokse. Väinämöinen purskahtaa itkuun.

6 Louhi

Louhi huomaa Väinämöisen itkevän koti-ikävää ja lupaa auttaa Väinämöistä.
Heitä 5 tai 6 edetäksesi.
Louhi auttaa Väinämöistä löytämään kotiin, mutta Väinämöisen pitää vastapalvelukseksi pyytää veljeään seppä Ilmarista takomaan Sampo Louhelle
Saat siirtää Väinämöisen yläpuolella olevan alueen alkuun.

Toinen alue (Viisikulmion muotoisen palikat)
8 Pohjolan neito
Väinämöisen silmät kiinnittyivät suloiseen Pohjolan neito.
Sille miehelle minä lupaudun vaimoksi, joka osaa minulle värttinän murusista veneen rakentaa.
Väinämöinen alkaa rakentaa venettä, mutta loukkaantuu, koska kirves lipsahtaa kädestä ja osuu Väinämöistä polveen. Väinämöisen pitää kulkea Ukon tupaan, joka tietää verensulkusanat
Oma tupa, pelilaudalla
Vanha ukko alkoi lukea verensulkusanojaan. Tuikeasti hän käski veren lakata vuotamasta ja komensi sen pysymään ihon alla suonissa! Älköön maahan virratko.

10 Ilmarinen
Väinämöinen tapasi Ilmarisen ja selitti, että Ilmarisen pitäisi matkustaa Louhen luokse. En minä Pohjolaan lähde, älä luulekaan! Pohjola on vaarallinen paikka. Siellä pahat velhot tappavat viattoman miehen, toiset upottavat mereen!
Väinämöinen jää väittelemään Ilmarisen kanssa. Heitä 1 tai 2 päästäksesi jatkamaan matkaa

11 Kuusi
Väinämöinen rupesi kertomaan Ilmariselle ihmekuusestaan. Ilmarinen halusi nähdä kuusen, jonka latva leikki tähtien ja kuun kanssa. Ilmarinen kiipesi kuusen latvaan, kun yhtäkkiä hän huomasi, kuusen nousevan juurineen. Väinämöinen oli taikonut kuusen lentämään Louhen luokse.
Ilmarinen lentää Louhen luokse ja takoo hänelle Sammon. Ilmariselle tulee kuitenkin koti-ikävä. Pohjolan akka loitsi järven ja järven rannalle purjeveneen. Ilmarinen nousi veneeseen ja Pohjolan akka alkoi puhaltaa.
Jos heität numerot 1-3 odotat kaksi (2) vuoroa, että Ilmarinen pääsee kotia. Jos heität numerot 4-6 odotat yhden vuoron, että Ilmarinen pääsee kotia.
Väinömäinen voi matkustaa majataloonsa (numero 12)

12 Kolmas alue (Veneen rakennus)
Vene on tehtävä Pohjolan matkaa varten, mutisi Väinömöinen. Mutta tavallinen vene se ei voi olla. Taikavene minun pitää rakentaa. Nyt pitää etsiä veneeseen osat. Kun kaikki kolme korttia kasassa, voi Väinämöinen lähteä purjehtimaan.

13 Honka, hongasta tuli veneen runko (Saat Honkakortin)

14 Nuotti:Laulullaan Väinämöinen yhdisti laudat yhteen ilman nauloja (Saat nuottikortin)

15 Tuonelan satama
Väinämöinen tapasi Tuonen tytön. Väinämöisen tuli tekeytyä kuolleeksi, jotta hän voisi matkustaa Tuonelaan, kuolleiden valtakuntaan. Tuonelan tyttö lupasi kuljettaa Väinämöisen hänen isänsä valtakuntaan purjeellaan, vaikka paikka olikin vaarallinen.

Tuonela Taikasanat (saat Taikasanat)

16 Tuonelan vaara
Tuonelan lapset alkoivat tehdä ansaa Väinämöiselle. Väinämöinen loihti itsensä kiveksi, kierähti veteen, loitsi itsestään ankeriaan ja ui takaisin rantaan.
Siirrä itsesi takaisin Tuonen tytön satamaan

17 Antero Vipusen luokse mentäessä pitää Väinämöisen piipahtaa ensin seppä Ilmarisen luona, jotta hän saa rautapuvun itselleen.

18 seppä Ilmarisen koti
Väinämöisen veli seppä Ilmarinen sanoi, että turhaan sinä sinne Antero Vipusen luokse menet. Se on kuollut aika päiviä sitten. Väinämöinen kuitenkin halusi lähteä tämän ihmissyöjäjättiläisen luokse, tai ainakin häntä etsimään. Sieltä hän voisi löytää taikasanat.
Heitä 3 tai suurempi, niin Ilmarinen takoo Väinämöiselle rauta-asun ja voit jatkaa matkaasi

Taikasanat (saat Taikasanat)

19 Antero Vipusen vaara
Antero Vipunen nielaisee Väinämöisen. Väinämöisen päästessä Antero Vipusen mahaan, hän rakentaa rauta-asustaan pajan, jossa hän alkaa takoa kaikilla voimillaan. Antero Vipunen saa vatsan puruja ja yrittää sylkäistä Väinämöistä pois. Väinämöinen ei kuitenkaan suostu poistumaan ennen kuin on saanut taikasanat.
Heitä numero 6 saadaksesi taikasanat ja jatkaaksesi matkaa (saat taikasanat)

Neljäs alue: Sammon ryöstö
20 Veneellään Väinämöinen lähti hakemaan Sampoa takaisin Pohjolan akalta. Ennen sitä Väinämöisen pitää löytää hauen leuka kanteleeksi.

21 Hauki
Väinämöisen vene jumittui paikalleen. Hauen niskalle oli vene juuttunut. Hänellä oli suuri taistelu hauen kanssa, jonka Väinämöinen voittaa heittämällä 3 tai suuremman.
22 Väinämöinen voittaa hauen miekallansa ja hauen leuasta hän teki itselleen kanteleen. Leukaluusta tuli koppa ja naulat saatiin hauen hampaista. Vielä erään Hiiden oriilta he lainasivat jouhia kanteleen kieliksi. Näin kantele tuli valmiiksi.
Siirrä Väinämöinen Pohjan akan pirttiin

23 Pohjan akan tupa
Pohjan akka ei Sampoa halua Väinämöiselle antaa, ei siitä osan osaa tai palan palaa. Väinämöinen otti Sammon kainaloonsa ja lähti karkuun. Pohjan akka huusi kätyrinsä Väinämöisen perään.

24 Kätyri
Väinämöinen soittaa yhden vuoron verran kanneltaan, jolloin kätyrit nukahtavat

25 Torso
Torso nousi vedestä, jonka Väinämöinen äkkäsi heti. Väinämöinen nosti miekkansa ja kysyi, mitäs sinä torso täällä ihmisiä ahdistelet. Torso säikähti Väinämöisen miekkaa ja sanoi, että jos minut päästät nyt menemään, en enää ikinä ahdistele ihmisiä. Eikä hän ole sen koommin ihmisiä ahdistellut.

26 Hyökyaalto
Hyökyaalto pyyhkäisi veneen ylitse ja kannel tipahti mereen. Pohjan akka näkyi tulevan perässä sota-aluksensa kanssa ja saavutti Väinämöisen veneen. Syntyi valtava taistelu.
Eri numerot tehoavat eri osiin Pohjan akkaan. Numerolla kuusi saa irroittaa minkä osan tahansa (Mallissa siivet ovat 1 ja 2, pyrstö on 3 ja jalat 4 ja 5. Kun nämä on saatu, piti lopuksi saada vielä 6). Kun kaikki osat ovat tippuneet, Pohjan akka on voitettu

27 Pohjan akan voittaminen
Pohjan akan vene hajosi ja hän tipahti veteen. Vielä viimeisillä voimillaan hän tiputti Sammon mereen, joka pirstoutui tuhansiksi palasiksi.
Väinämöinen riemastui kuitenkin, koska näki Sammon murusten ajelehtivan kohti Suomen maiden rantaan. Tässäpä meille on ikuisen onnen siemenet. Näillä saamme maamme kasvamaan ja kansamme kukoistamaan. Nämä antavat onnen päivän paistaa yli Suomen maiden. Huusi Väinämöinen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: