Joulukalenteri 1.12.2016

Meidän joulukalenterissamme on 12 luukkua. Se ilmestyy aina arkipäivänä (lukuunottamatta 5.12 ja 6.12) ja päättyy 20.12.

Luku1

Kuten kaikki muutkin tarinat, myös tämä tarina alkaa sanoilla olipa kerran. Ja kuten kaikki muutkin tarinat, on myös tässä tarinassa päähenkilö. Mutta erona muihin tarinoihin, emme tiedä kuka tämä päähenkilö on tai mikä se on. Ainoa asia mitä tiedämme, on se että hän on yksin, kuten aina. Hän kuitenkin rakastaa yksin olemista, tai niin oli ainakin ennen. Ehkä se johtui siitä, että koskaan ennen hänen ei ollut tarvinnut lähteä kauas kodistaan. Eikä hän koskaan ollut tavannut oikeasti ketään. Hänellä oli omalla pihallaan kaikki mitä hän tarvitsi elämiseen.

Kuitenkin eräänä päivänä, muutama viikko sitten, oli kova pakkanen. Muistatteko sen? No joka tapauksessa, tämä pakkanen pääsi yllättämään hänet ja hänen vesivarantonsa pääsivät jäätymään. Hänen oli lähdettävä pihaltaan.

Lähdettyään omalta pihaltaan, hän ensimmäisenä säikähti puiden yläpuolella liikkuvia mustia varjoja. Hän ei voinut myöskään ymmärtää, mikä otus pystyi noin nopeasti kapuamaan pitkin korkeaa puuta. Hän oli hämmentynyt, mutta hänen oli pakko jatkaa matkaansa, jotta saisi vettä.

Hän käveli pitkin lumista metsää, mutta yhtäkkiä hän liukastui ja liukui alas rinnettä pitkin. Viimein hän pysähtyi törmättyään johonkin kovaan. Johonkin kuution malliseen, johonkin mikä oli koristeltu hienosti, johonkin missä oli nauha päällä. Sen päällä oli teksti:

Nyt joulukuu tulla voi

Pian tonttulaulut karkeloi

Joulun kalenteri piilotettu on

Palasia ilmestyy, niitä kaksitoista on

Uusi päivä uuden yllätyksen tuo

Jos luukun löydät, se vinkin sulle luo

Aina aamuhämärän aikaa

On tapahtunut joulun taikaa

Hän tiesi löytäneensä jotain taianomaista. Jotain ainutlaatuista. Hän löysi tämän taikalaatikon sisältä jotain, jonkin ohjeen… .

Ja kuten ihmeellisissä tarinoissa aina, myös tässä tarinassa on jotain ihmeellistä. Tällä taikalaatikolla on veli, tai kopio, tai identtinen kaksonen, tai miksi sitä nyt koskaan haluaa sanoa. Taikalaatikko on kuitenkin piilossa myös jossain täällä. Mutta muistakaa, että taikalaatikko pitää aina vapauttaa, jotta uusi taika voi tapahtua.

1.12  – Luukku 1:

Polku luminen valon luo osoittaa voi.

Kutsu rikkoo yksinäisyyden ja lämmön taloon toi.

Taakse lammen suunnata nyt saa.

Pieni metsä siellä vain, on ystävämme maa.

 

(Kartta)

Etsi metsästä jotain, joka huokuu kodin lämpöä ja toivottaa samalla vieraat tervetulleiksi

 

Välineet: Vinkki laatikkoon. Lyhty metsään ja kynttilä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: